Honkajoen Rallicross Perkiömäen juhlaa

Rallicrossin SM-sarjan kauden toinen osakilpailu ajettiin aurinkoisessa säässä Honkajoella. Paikalle saapunut runsaslukuinen yleisö sai auringonpaisteen lisäksi nauttia hienoista suorituksista, sillä taistelu jokaisessa luokassa kävi hurjana läpi päivän.

SuperCar-luokan finaalissa riitti tapahtumia. Kari Irri (Päijät-Hämeen UA) sai vahvan startin ja johtikin kilpailua pitkään, kunnes takaripustus petti ja näin ollen voitoon nousi dramaattisten vaiheiden jälkeen Ari Perkiömäki (Raahen UA). Luokan toiseksi itsensä taisteli Toni Lukander (Kouvola Circuit) ja kolmas oli Irri.

– Ensimmäinen alkuerä oli hyvä, mutta toisessa vähän kolisi ja tuli hieman vaurioita. Semifinaaleissa sitten homma rupesi kulkemaan jo paremmin. Finaaliin starttasin nelosena ja otin heti ensimmäisellä kierroksella lisälenkin. Siitä pääsin suorittamaan omaa ajoa, ja sija kerrallaan pääsin nousemaan voittoon, Perkiömäki kertaa.

– Nyt on todella hyvä fiilis. Tiimi paiski kovasti töitä ja saatiin auto jokaisessa lähdössä hyvään kuntoon, Perkiömäki toteaa tyytyväisenä.

SRC-luokassa käytiin tiukkaa vääntöä läpi kilpailupäivän. Finaalissa parhaimman lähdön otti Jussi Klemola, ja mies ampaisikin turvallisen tuntuiseen johtoon. Pyörähdys kuitenkin pudotti miehen kärkikolmikosta, joten luokan voittoon ajoi hurjan taistelun jälkeen Joni-Pekka Rajala (Noormarkun UA). Toinen oli Olli Lavikainen (Espoo Motorsport Club) ja kolmanneksi tuli Juha-Pekka Mattila (Hämeenkyrön UA).

Autokrossi-luokan finaalissa ensimmäisenä ruutulippua heilutti avauskilpailun tapaan Toni Kuhanen (Mikkelin UA). Toisen sijan nappasi myös SRC-luokan podiumsijoituksesta nauttinut Joni-Pekka Rajala ja kolmas oli Tero Tukiainen (Parkanon UA).

Crosskart-luokassa voittoon ajoi Leevi Lassila (Kauhavan UA), joka oli ykkönen myös kauden avauskilpailussa Hyvinkäällä. Toiseksi tuli Jimi Kalliomäki (Turun UA) ja kolmas oli Valtteri Koski (AL-Härmä).

RX Academy -luokassa voiton otti vasta ensimmäisen rallicross-kilpailunsa ajanut rallipoluilta tuttu Jari Huttunen (Kiuruveden UA). Toiseksi tuli Sami-Matti Trogen (Länsiväylä UA) ja kolmanneksi sijoittui Jesse Kallio (Hyvinkään UA).

Teksti: Rallicross SM / Viestintä

Kuva: Toni Ollikainen / AKK

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi